Loviisan Raivaajat

Hei vaan kaikille!

Olemme Giselan kanssa aloittelemassa yhteistyötä Yksillä purjeilla- projektin kanssa. Ko. projektin kuvaus heidän omilla nettisivuillaan (www.yksillapurjeilla.fi):

"RAY:n tukema Yksillä Purjeilla -kumppanuushanke toimii Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa. Hankkeen tavoitteena on alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen osallisuuden keinoin. Osallisuus on osallistumista yhteisten asioiden hoitamiseen – sitä kautta voi parhaiten vaikuttaa myös omaan hyvinvointiin. 
Hankkeen työntekijät kutovat verkostoja yhteen ja pohtivat uusia, yhteisöllisiä toimintamalleja kolmannen sektorin ja kuntien kanssa."

Olemme nyt kerran tavanneet projektin Loviisan koordinaattorin Camilla Stjernvall-Malmbergin. Lisää tapaamisia tulee syksyn mittaan. Näin alkajaisiksi Camilla toivoi meiltä kirjallista kuvausta siitä, milaisia apu-/tukitoimia asiakkaamme tarvitsisivat kotihoidon ohella. Näin syntyi alla löytyvät "Beritin-tarina" sekä "Hyvän elämän ystävät"-lista.
Hyvää kesän jatkoa kaikille raivaajille! :)

”Beritin tarina”
-        Esimerkki siitä, miksi tarvitsemme kotihoidon tueksi vapaaehtoisia ja yksityistä sektoria

Berit on 84-vuotias yksin maatilan vanhassa päärakennuksessa Sarvisalossa asuva leskirouva. Hän on asunut talossa yli 60 vuotta ja elänyt fyysisesti rankan mutta henkisesti antoisan elämän maatilan emäntänä. Beritin aviomies kuoli suhteellisen nuorena 80-luvun loppupuolella ja tähän loppui myös Beritin osalta maataloustyöt.

Talon piiriin kuuluu iso puutarha joka on aina ollut Beritin rakkain harrastus ja ylpeyden aihe. Tonttia ympäröi kuusiaita. Puutarhaa hän ei ole pariin vuoteen kyennyt juuri hoitamaan pahaksi kehittyneen sydämen vajaatoiminnan takia. Beritin verenpaine voi yllättäen romahtaa jolloin hän horjahtaa, kaatuu tai pahimmassa tapauksessa pyörtyy. Puutarhatöiden vaatima eteenpäin kumarassa oleminen altistaa Beritin näille vaaratilanteille. Beritin iäkäs naapuriherra on toistaiseksi hyvää hyvyyttään jaksanut auttaa häntä nurmikonleikkuun kanssa. Berit tekee itse sen minkä jaksaa ja on oppinut hyväksymään myös rikkaruohot osaksi istutuksiaan.

Berit viisaana naisena tietää että kaatuminen on aina hänen ikäiselle vaarallista haurastuneen luuston takia. Hän ei halua kuulua niihin vanhuksiin jotka lonkan murrettuaan jäävät vuoteenomiksi. Beritin mielestä hänen elämisen arvoinen elämä loppuisi tällaiseen tapahtumaan: jos hän ei enää voisi kävellä omalla tontillaan ja ihastella luonnon pieniä ihmeitä ja hänen 50 vuotta sitten istuttaman pionin kukkimista, jos hän ei joskus voisi kurkata siihen vanhaan navettaan hymysuin edesmennyttä miestään muistellen, ei haluaisi hän enää elää.

Berit ei ole masentunut. Hän ei täytä masennuksen diagnostisia kriteereitä vaikka hän tiettyinä päivinä saisikin huonot pisteet mielialalomakkeesta. Hän ei tarvitse masennuslääkettä, mikään pilleri ei tuo hänen miestään tai nuoruuttaan takaisin. Eikä Berit edes tätä toivo.

Beritin hartain toive olisi että joku leikkaisi hänen kuusiaitan. Aita on nimittäin kasvanut niin korkeaksi, että hän ei enää näe merta keittiön ikkunasta aamukahveja juodessaan. Joka aamu kuusiaita muistuttaa Beritiä hänen hauraudestaan ja tuottaa hänelle suurta tuskaa. Yli 60 vuotta hän on ihastellut merta aamukahveja juodessaan mutta eipä enää. Miksi? Siksi että minulla, Beritin hoitajalla, ei ole puhelinnumeroa jota hänelle antaa. Minä en tiedä kenen puoleen voisin kääntyä jotta hän saisi kuusiaitansa leikkautettua. Berit ei halua kiireisiä lapsiaan asialla vaivata ja tämä on hänen oikeutensa. Minulla ei ole resursseja auttaa Beritiä koska joka ikisellä asiakkaallani on samantyyppisiä elämänlaatua heikentäviä ongelmia kuten hänellä. Jos leikkaisin Beritin aitan jäisi viisi seuraavaa asiakastani ilman lääkkeitään ja aamupesuja. Jos auttaisin Beritiä olisi minun autettava kaikkia asiakkaitani tasavertaisuuden nimissä eikä tämä olisi mahdollista. Me kotihoitajat teemme joka ikinen päivä töitä oman jaksamisemme äärirajoilla.

Usein iltaisin mietin Beritin kuusiaitaa ja poden huonoa omatuntoa. Kaikilla meillä kotihoitajilla on krooninen huono omatunto. Näemme miten vanhuksemme kärsivät emmekä voi heitä auttaa, ainakaan kokonaisvaltaisesti. Pidämme heidät hengissä lääkkeillä, haavanhoidoilla ja hyvän hygienian ylläpitämisellä. Pidämme huolen siitä, että he käyvät lääkärillä säännöllisesti jotta heidän lääkityksensä ja terveydentilansa tarkistetaan. Olemme hoitajia ja me kyllä hoidamme, oli kiire miten kova tahansa. Mutta kuka voisi antaa meidän ihanille vanhuksille heidän ansaitsemansa onnen?
Kuka tulee käsikynkässä kanssasi sienestämään kun et enää kykene kumartumaan sieniä itse poimimaan? Kuka tulee kanssasi Itikseen vaateostoksille kun omaisillasi ei ole aikaa ja sinulla ei ole ainoitakaan ehjiä kesähousuja? Kuka lukee sinulle isältäsi perimästäsi lempikirjastasi kun eivät enää omat silmäsi kirjaimia näe? Kuka katsoo kanssasi lempielokuvasi popcornia napostellen? Kuka näyttäisi sinulle sitä ihmeellistä internetiä josta kaikki puhuu? Kuka tekee kanssasi karjalanpiirakoita mummisi reseptillä kun omat kätesi eivät enää tähän taivu? Kuka tulee kanssasi Helsinkiin syöpäpoliklinikalle hoito-ohjeita kuuntelemaan, kun et aina oikein ymmärrä mitä lääkärit ja hoitajat tarkoittavat? Kuka pitelee sinua kädestä jos lääkäri kertookin että hoitoja ei enää jatketa? Kuka leikkaa Beritin kuusiaitan jotta hän, myös sinä elämänsä viimeisenä
aamuna, voisi kahvikupposta juodessaan kokea aavan meren tuoman sielunrauhan?
 

Miten minä sain tietää Beritin kuusiaitasta? Istuin eräänä aamuna Beritin kanssa hänen keittiönpöydän ääressä. Berit oli yhtä tyytyväisen oloinen kuten aina peruspositiivisena ihmisenä. Näin tänään ensimmäistä kertaa hänen katseessaan kuitenkin jotain uutta. Olisiko surua? Ehkä en ollut ennen tätä hetkeä koskaan oikeastaan pysähtynyt tarpeeksi pitkään hänen silmiinsä tätä huomatakseni.  Ainahan minulla yleensä on niin kova kiire kun Beritin luona olen. Tervehdin, tuon apteekista tilatut lääkkeet ja jaan ne hänen dosettiin. Kyselen samalla hänen voinnistaan ja 10 minuutin kuluttua teenkin jo lähtöä seuraavan asiakkaan luo. Tämä päivä on kuitenkin poikkeus sääntöön: minun kaksi seuraavaa asiakasta ovat sairastuneet ja ovat vuodeosastolla hoidossa. Minulla on siis kolmin kerroin aikaa Beritille.

Huomaan että hän vilkuilee ikkunasta ulos enkä oikein ymmärrä miksi, eihän sieltä näy kun kuusiaita. Nousen ylös seisomaan ja näen että aitan takaa aukeaa kaunis merimaisema. Totean ihastuksissani miten ihanalla paikalla Beritin koti sijaitsee. Berit ei hymyile, toteaa vaan että ”Niin”. Istun takaisin alas ja kyselen Beritin elämästä. Kuuntelen kun Berit kertoo sekä ilon että surun hetkistä. Vasta syvällisen aidon läsnäolon ja vuorovaikutuksen myötä minulle selviää se Beritin kaikista suurin huoli, nimittäin leikkaamattoman kuusiaitan korkeus.

Pohdinta

Usein on niin, että avun tarve on ”piilossa”, eli että avun tarvitsija ei oikein itsekään osaa tätä tunnistaa. Joskus etenkin sodanaikaisen sukupolven edustajat kokevat että heidän elämänlaatua parantavat  tarpeensa eivät ole tarpeeksi tärkeitä eivätkä he kehtaa tuoda näitä esiin vaikka he nämä tunnistaisikin. ”Pitäisi vaan olla tyytyväinen että on katto pään päällä”–ajattelu on meidän vanhuksille tyypillistä.

Kotihoitajat ovat se ammattiryhmä jotka tuntevat kunnamme vanhukset parhaiten. Kotihoitajat pystyvät arvioimaan vanhusten kokonaisvaltaista elämänlaatua koska he ainoana ammattiryhmänä pääsevät seuraamaan hyvin läheltä vanhuksen arkea. Beritin kuusiaita tuskin olisi tullut puheeksi lääkärin vastaanotolla tai osastojakson aikana, koska nämä ovat arjesta riippumattomia paikkoja ja tilanteita. Jos emme kotona hoida ihmistä kokonaisvaltaisesti niin missä sitten?

Ongelmana on se, että kotihoito ei voi olla se taho joka järjestää ja toimittaa edellä kuvattuja apuja asiakkailleen. Tämä olisi epärealistinen ajatus kun katsotaan kuntien tulevien vuosien säästöpaineita. Kotihoitoon kohdistuu lisäpaineita kun osastopaikkoja systemaattisesti vähennetään. Se on fakta, että yhä huonokuntoisempia ihmisiä hoidetaan tulevaisuudessa kotona ilman että henkilöstöresursseja huomattavasti lisätään. Kotihoidon painopiste tulee muuttumaan yhä sairaanhoidollisemmaksi. Elämänlaatua parantavat ja tukevat toimet eivät mahdu kotihoitajan työnkuvaan, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Tästä skenaariosta huolimatta kotihoitajat ovat asiakkaidensa elämien asiantuntijoita. Olisi harmi jos tätä asiantuntijuutta ei hyödynnettäisi. Tähän kohtaan projektityömme keskittyy: haluamme olla mukana luomassa kommunikaatiokanavaa vapaaehtoistoiminnan, kolmannen sektorin sekä kunnan kotihoitajien välille. Meitä motivoi Berit sekä kaikki muut yli 300 Loviisan kotihoidon ihanaa asiakasta.

 

 

Alexandra Liljeberg, sairaanhoitaja, Loviisan kotihoito

Gisela Avonius, lähihoitaja, Loviisa kotihoito

11.7.2014, Loviisa

 

 

 

Hyvän elämän ystävät

                                                    Goda livets vänner

 

Exempel som de frivilliga vännen skulle kunna göra för, och framför allt  med, den hjälpbehövande.

 

-pratstunder

-utevistelse

-hjälp med trädgården eller blommor inne.

-vän som följer med på ärenden butik, läkare, m.m

-teater eller bio besök, museer

-hjälp med smått hushållsarbete, tex att mangla, stryka, byta gardiner

-ved arbete

-läsa tidningen, spela kort

-vän som tar dej med till pensionärsträffen, kurser, utfärder  el dyl.

-hjälp med att hålla kalas,  fira födelsedag

-gudstjänstbesök, besök till gravgården